maanantai 27. huhtikuuta 2015

Arcane - Known/Learned (2015)

https://f1.bcbits.com/img/a2205691748_10.jpgGooglettamalla sanaa arcane löytyy ainakin tusinan verran eri puolilta maailmaa tulevia yhtyeitä, joilla ei nimensä lisäksi ole juuri muita yhteisiä nimittäjiä. Hakutuloksissa ensimmäisenä ei ollut australialainen progemetallibändi. Vasta kolmannen albuminsa julkaiseva Arcane tarjoaa tuhdin paketin näin ensikertaa tämän nimistä yhtyettä kuulevalle. Known/Learned on nimittäin kaksi levyä käsittävä parin tunnin kokonaisuus.

Tusinanimen takaa paljastuukin yllättäen melko omalaatuinen porukka. Ei sinänsä yllätys ottaen huomioon mitä muita julkaisuja Australiasta on viime aikoina tullut. Yhtyeen jättänyttä basistia tuuraa toisena varamiehenä Ne Obliviscariksen Brendan Brown ja ensimmäiset mielleyhtymät johtavat saman maan ja osin genrenkin edustajaan Karnivooliin.

Ensimmäinen levy Known esittelee yhtyeen raskaampaa osastoa. Kappaleiden keskimitta on melko huikea kun hieman yli 70 minuuttiin on venytetty kahdeksan kappaletta. Levyn avaava Promise (Part 2) kertoo heti missä mennään. Välillä jopa norjan melko uutta tulokasta Leprousta muistuttava kappale on taidokas yhdistelmä nopeampaa riffittelyä ja herkästi soivia väli- ja taustapianosoittoja. Vokalisti Jim Greyn ääni on myös suhteellisen herkkä, mutta voimakkuuttakin löytyy vastapainoksi. Kunnianhimoakin löytyy tältä yhtyeeltä. Ensimmäisen levyn päättävä Learned kestää noin 23 minuuttia, eikä kappaleessa tule edes hetkeksikään houkutusta kelata seuraavaan. Taidokasta sävellystyötä.

Kunnianhimosta kun jo mainitsin, niin vielä suurempi osoitus siitä on ensimmäisen levyn vastakappaleeksi asetettu kevyempi Learned. Herkempi osasto tuo helposti mieleen esimerkiksi Anatheman. Little Burden on todella kaunista kuunneltavaa. Puhumattakaan sitä seuraavasta Impatience and Slow Poisonista. Levyn tunnelma on hyvin leijaileva, välillä haikea. Ylettömään synkistelyyn tässä ei kuitenkaan vaivuta. Yhtye on kyllä onnistunut tasapainottelemaan kahden ääripään kanssa ja tekemään kaksi toisiaan tukevaa levyä, jotka kuitenkin sulautuvat yhdeksi massiiviseksi kokonaisuudeksi.

Vuoden yllättäjiin lukeutuva Known/Learned edustaa kyllä aussiprogea parhaimmillaan. Sanan mukaisesti täysin puskista tullut yhtye yllätti kokonaan hienolla albumillaan. Kokonaiset kaksi tuntia se jaksaa kiehtoa ja houkutella kuuntelemaan lukuisia kertoja uudestaan. Saman tyylisiä yhtyeitä toki on olemassa kourallinen, lähinnä jo mainitut upeat yhtyeet. Joka tapauksessa Arcane onnistuu kuulostamaan itseltään ja mikä parasta siltä, että yhtye ei ole vielä edes huipussaan. Known/Learned on todella taidokas ja kaunis levy, jota suosittelen ehdottomasti mutta lämpimästi kaikille progressiivisen rockin ja metallin ystäville. Alla linkki levyn yhteen hienoimmista kappaleista: Instinct.

4,5/5




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti