maanantai 22. kesäkuuta 2015

Graveworm - Ascending Hate (2015)

CD 15,99€ / EMP.fi
Vuonna 1992 perustettu Graveworm aloitti levytysuransa samoihin aikoihin kun melodinen black metal kukoisti komeimmillaan. Yhtyeen musiikki sopi mainiosti 90-luvun puolenvälin jälkeisen Dimmu Borgirin, Hecate Enthronedin, Catamenian ynnä muiden vähänkään melodista mustaa metelöintiä harrastaneiden aktien joukkoon. Ainut ero, merkittäväkin sellainen, olivat yhtyeen osin kristillistä aihepiiriä ammentaneet lyriikat. Sittemmin Graveworm on vaihtanut lyyrisiä aiheitaan siihen perinteisempään synkkyyden ruotimiseen ja levyjäkin on ehtinyt ilmestymään nyt jo yhdeksän kappaletta. Viimeisimpänä päivänvalon näki Ascending Hate.

Aikaisemmin lähinnä satunnaisesti Gravewormin tuotantoa nauttineena koin jopa pienen yllätyksen, miten varmaa ja tehokasta melodista black metalia italialais-saksalainen yhtye onkaan saanut aikaiseksi. Levyn ensimmäiset kappaleet kiteyttävät hienosti sen mitä hyvä melodinen black metal on. Upealla puhtaalla kitaroinnilla alkava The Death Heritage ja hitaampia rytmityksiä sisältävä Buried Alive ovat maittavia biisejä, mutta levyn ehdottomin kohokohta on death metalin puolella käyvä Blood/Torture/Death, jota en malta olla vertaamatta Hypocrisyn erinomaiseen nimikkolevyyn. Biisi esittelee suhteellisen hitaasti etenevää syntikkamelodiaa ja matalavireisiä kitarariffejä sekä upeita leadeja. Kappale polkee tajuntaan melkein kuin Fractured Millennium tai Elastic Inverted Visions.

To The Empire of Madness jatkaa aggressiivisen kitararunttauksen parissa esitellen jälleen nykyään folk metalin ulkopuolella harvemmin kuultavaa puhdasta kitarointia.  Downfall of Heavenin deathimmat mättösoundit purevat ja siihen hienoa vaihtelua tuo Stillbornin kaunis, mutta yksinkertainen melodiakulku. Levyn loppupuoli ei enää tarjoakaan mitään sen erikoisempaa, mitä ei jo alussa olisi kuultu. Kauniisiin pianomelodioihin puettu Rise Again on kuitenkin hieno yksinkertaiseen riffi/melodiaideaan puettu tunnelmointi, joka olisi voinut olla erittäin toimiva ratkaisu levyn viimeistelevänä loppuhuipennuksena. Son of Lies sisältää upeaa riffittelyä ja levyn päättävä Nocturnal Hymns pt. II (The Death Anthem) antaa levylle arvokkaan lopetuksen.

Ascending Hate on erinomaisella tuotannolla toteutettu albumi. Yhtyeen tyylissä yhdistyy aikaisemmin mainittujen lisäksi Cradle of Filth ja esimerkiksi Shade Empire, mutta kuitenkin tämä onnistuu seisomaan hyvinkin pitkälti omilla jaloillaan. Levyn alkupuolisko tykittää täysillä ja harmillisesti ennen loppua materiaali käy jonkun verran ennalta-arvattavaksi ja yllätyksettömäksi. Moni yhtye tekee tämän paljon paremmin ja monipuolisemmin, mutta toisaalta Graveworm edustaa melkolailla tyylipuhdasta ja perinteistä melodista blackia death-elementeillä, eikä sen puoleen yritäkään olla muuta kuin on. Graveworm on myös malttanut olla hyppäämättä lukuisten sinfonisten metal-yhtyeiden joukkoon melko hillityllä syntikkamaalailullaan runsaiden keino-orkestraatioiden sijaan. Miellyttävä ja toimiva levy, mutta yhtyeellä olisi tämän perusteella potentiaalia paljon parempaankin.

3,5/5

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti