sunnuntai 21. kesäkuuta 2015

Mørket - Musta Luonto (2015)

Stam1na julkaisi noin vuosi sitten albumin nimeltään SLK, jossa oli kuultavissa pieniä blackmetalmaisia elementtejä parissa kappaleessa. Se herätti kysymyksen, miltä kuulostaisi black metal, jossa olisi stam1namaisia elementtejä. Ainakin osittaisen vastauksen siihen antaa helsinkiläinen viime vuonna perustettu bläkkiä, progea ja punkkia hämmentävä Mørket esikoislevyllään Musta Luonto.

Yhtyeen Bandcamp-sivulla esikoislevy esitellään näillä sanoilla: Pitkäsoitolta roiskuu mustaan tehosekoittimeen heitetty ja siellä pyöritetty rapa, vimma ja räkä. Esittely ei voisi olla osuvampi. Räkäisempi black metal soundi kitaroineen ja korinavokaaleineen roiskuu mustaan tehosekoittimeen jostain Hornan ja vastaavien suunnalta kun taas jonkinasteinen progeileva rytmittely on kuin Stam1naa itseään. Räkä ja rapa lentää kaaressa myös punk rockin ja crustin suunnalta.

Omaperäistä ja rujoa musiikilliset genrerajat ylittävät Musta Luonto ja Kylväjä avaavat levyn luvatulla tyylillä, mutta seuraavat kappaleet ne vasta hienoja ovatkin. Lykantropia ja Syli ovat runsaasti koukkuja sisältäviä tyylien sekametelikeitoksia, joissa maistuu täysin oman makuiseksi suodatettu tyyli. Levy tuntuukin paranevan loppuaan kohden. Yhdeksi suosikeistani levyltä nousee Suitset, jonka hypnoottinen intro johdattelee hienojen kitarointien sävyttämään synkkään psykedeliaan. Kappaleen Kulje Kanssani yksinkertaiset junttariffit polkevat oikein mallikkaasti ja Suon introriffi on melkein kuin Mastodonilta lainattu. Tarjoaapa kappale oikein upeaa runttausta ja erinomaisen kertosäkeen. Arvo ja Tarkoitus vierailee hetkittäin jo melkein post-metalin/rockin rajamailla. Levy päättyy Outroksi nimettyyn riipaisevaan instrumentaaliin.

Mørket on varsin mielenkiintoinen tuttavuus kotimaisen black metalin niin tarkasti perinteiden perässä kulkevien yhtyeiden joukossa. Levyllä on näkyvissä useita tyylejä, jotka on taitavasti sotkettu ja sekoitettu oman näköiseksi, rapaiseksi ja räkäiseksi, suunnattomalla vimmalla toteutetuksi kunnianhimoiseksi kokonaisuudeksi. Tuttuja elementtejä sisältävä levy onnistuu olemaan ennenkuulumaton ja varsinkin mieleenpainuva kokeus. Noin puoleen tuntiin puristettu Musta Luonto on omaperäinen ja viehättävä albumi, jonka seuraajalta voi odottaa ja paljon jos yhtye tästä vielä onnistuu jauhamaan räkänsä ja rapansa vielä hienojakoisemmaksi ja ytimekkäämmäksi seokseksi.

3,5/5


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti