Embryo - Embryo (2015)

Tänä vuonna onkin tullut vastaan jo pari mainiota teknistä ja sinfonista deathia sisältävää albumia, joista toinen oli italialaisen Nightlandin käsialaa. Saapasmaassa kotoilee myös tämäkin, jo vuonna 2000 perustettu Embryo. Yhtyeellä on takanaan jo kaksi levyä, joista viimeisin No God Slave julkaistiin viisi vuotta sitten. Kolmas, yhtyeen nimeä kantava levy ilmestyi viime keväänä.

Levyn ensimmäinen kappale An Awkward Attempt näyttää heti kättelyssä, mistä Embryo on tehty. Koukeroista death-riffittelyä ja sinfonisia taustaelementtejä vähän Septicfleshin, Shade Empiren ja sen toisen tänä vuonna debytoineen Whorionin tyyliin. Suurin ero näihin mainittuihin on se, että tekniset elementit ja sinfoniat ovat monessa mittasuhteessa paljon vaisumpia.

Levyn alkupuolisko tuntuu kuitenkin olevan melkoista tykitystä. Ensimmäinen kappale potki lujaa ja niin tekee myös eniten mainittuja yhtyeitä muistuttava The Pursuit of Silence tai upealla introriffityksellä ja melodioinnilla maustettu Manipulate My Consciousness. Nopeasti tulee kuitenkin vastaan bändin suurin ongelma. Kun noilla muilla yhtyeillä kappalemateriaali on useimmiten ollut vaihtelevaa ja räväkämpää, Embryo tyytyy kyntämään samaa mustaa suota alusta loppuun. Kovin suurta kehitystä ei tapahdu, eikä yksittäisissä kappaleissa juuri ole valttikortteja levyn suurimmiksi hiteiksi.

Lievästä tasaisuudestaan huolimatta levy on ennen kaikkea miellyttävä ja erittäin toimiva. Fragment of Utopian raskaat riffittelyt ovat maittavia ja syntikkamaalailukin toimii erinomaisesti. Samoin konesoundein koristeltu ja vähän hitaammanpuoleinen The Doors to the Abyss. Tuotantokin on sopivasti balanssissa ja kaikki riffittelyt, rummutukset ja taustaorkestraatiot toimivat sulassa harmoniassa. Eipä tätä levyä olekaan aivan täyteen ahdettu kaikenmoisilla taustaelementeillä.

Embryon kolmas levy on ehdottoman upeaa kuunneltavaa, jonka ainoaksi kompastuskiveksi muodostuu sen tasapaksuus. Se ei kuitenkaan ole niin iso vika, että se menoa haittaisi. Kappaleet toimivat ja nelikymmenminuuttisen kokonaisuudenkin jaksaa kuunnella useampaan otteeseen ilman kyllästymisen merkkejä. Aikaisempi tuotanto ei ole minulle käynyt tutuksi, mutta aihetta siihenkin voi tämän levyn perusteella olla. Toivottavasti yhtye saa tulevaisuudessa enemmän omaa tyyliä enemmän esille ja räväköityy aavistuksen verran. Näin "keskitasoisenakin" tämä on pirun tyylikästä mättöä.

4/5