perjantai 14. elokuuta 2015

Forklift Elevator - Borderline (2015)

Saapasmaassa ollaan ilmeisesti erityisen kiinnostuneita suomalaisista levyarvioista, varsinkin jos mittarina on saapuneiden promojen määrä. Eräässä nipussa oli mukana groovaavaksi thrash metaliksi luokitellun Forklift Elevatorin esikoisalbumi Borderline. Saatekirjeen mukaan yhtye on perustettu vuonna 2009, jonka jälkeen muun muassa kolme viidestä jäsenestä on lähteny vaihtoon rytmikitaristia ja vokalistia lukuunottamatta. Debyytti on myös yhtyeen itsensä tuottama.

Noin neljäkymmenminuuttinen levy alkaa lyhyellä äänitaiteellisella introlla, jonka jälkeen päästään varsinaiseen asiaan. Saatekirjeessä lupailtiin yhtyeen kappaleiden edustavan eri aikakausien metallia ja osittain se pitää ihan paikkansakin. Thrash metal tuo aina ensimmäisenä mieleen Slayerin ja Metallican, mutta Miseryn heavyriffittely kuulostaa ihan Motörheadilta kun taas Blackoutin pääriffi muistuttaa enemmän jotain Bathoryn kasarimeininkiä. Bathory toimiikin hyvänä aasinsiltana black metaliin: hauska Immortal-viite löytyy The Skinin kelmeästä puhtaasta kitarasoitannasta. Harmi vaan, että vokalistin rosoinen ääni ei tähän oikein istu. Saisi laulaa puhtaammin tai sitten huutaa kovemmin. Tällainen Korpiklaanin Jonnen tyylinen kurkkulaulu ei tässä kontekstissa tunnu toimivan.

Ensimmäisten kappaleiden jälkeen levy alkaa tuntua hieman järkevämmältä ja Bon Jovin Wanted Dead or Alivelta kuulostavaa kantrirokkia muistuttava Overload on ihan hauska veto. Levyn pisin ja lähes seitsemän minuutin Arey sisältää myös kevyempää soitantaa ja on tavallaan ihan onnistunut kappale. Muuten loppupuolenkin kappalemateriaali on tasapaksua. Kivaa riffittelyä tarjoavat Cathedral sekä The Fog, mutta jotain tarttumapintaakin olisi toki voinut olla mukana. Levyn päättää Dream Reaper, jonka jälkeen on oikeastaan aika helpottunut tunne, että kokonaisuus on saatu kuunneltua.

Borderlinesta ei lopulta jää paljoa käteen. Levyn alkupuolen lyhyemmät rykäisyt tuntuvat keskeneräisiltä, eikä loppupuolen pidemmätkään kappaleet kerran tai kahden läpikuuntelun jälkeen jää mieleen. Vaimeat soundit ovat ihan toimivat, mutta biisit itsessään jäävät puolitiehen, eikä tylsä kokonaisuuskaan tätä asiaa pelasta. Jos joku asia on hyvin, niin paikoittaiset riffit sekä ne kaksi hitaampaa kappaletta ovat ihan hienoja Ensi vuodelle olisi tiedossa uutta julkaisua, joten jos tästä esikoisesta ottavat opikseen ja viilaavat ilmaisuaan terävämmäksi niin voihan se olla mahdollista, että tuleva kiekko olisi jo ihan kuunneltavaa kamaa.

2/5 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti