Levyn avaava instrumentaalinen Enter the Order antaa jo jonkinlaista kuvaa tulevasta, mutta ensimmäinen varsinainen biisi Stormborn heittää kehiin ainekset, josta Crimson Day on tehty. Kappale sisältää rouheita riffejä vanhan kunnon Metallican tyyliin taottuna enemmänkin Judas Priestin tapaiseen heavy metal-muottiin. Soundi on tyylikkään kasaria, mikä on jollain tapaa yllättävää vain kaksivuotiaalta yhtyeeltä.
Tukevalla otteella jatketaan avauskaksikon jälkeenkin. And Then Came Death sisältää tiukkojen riffiensä lisäksi selvästi levyn tarttuvimmat kertosäkeet. Sandstalkerissa on vauhtia kuin jossain Painkillerissä ikään ja lisätehoa tuo vielä Master of Puppetsin kuuloiset soolo-osuudet. Nimikkobiisi sekä Lies About Paradise jatkavat pitkälti samoilla eväillä tuomatta mitään sen erikoisempia yllätyksiä, mutta hidastempoisempi Far From Serenity on erinomainen vaihtelua tuova kappale.
Levyn siirtyessä loppusuoralle Burning Redemption ja Fatal Redemption eivät myöskään tuo mitään yllättävää hevimetallikeitokseen. Toimivia kappaleita joka tapauksessa molemmat. Odotettua vaihtelevuutta isketään vasten korvakäytäviä tiukalla liidikitaroinnilla varustetulla Blessed Be Thy Hate, joka jo ensikuulemalta nousi omaksi suosikikseni levyltä. Reilun seitsemän minuutin päätöskappale The Gathering jatkaa melodisemmalla liidi-introlla ja riffityöskentelykin kuuluu levyn parhaimmistoon. Erinomainen päätös kertakaikkiaan.
Order of the Shadowsin parhaita puolia on ehdottomasti sen toimivat ja tehokkaat kasarimetallivivahteet sekä -soundit. Biisit ovat tukevia sekö toimivia niin tuotannoltaan kuin soitannaltaan. Räväkkyyttä, tiukkaa riffittelyä ja perinteistä heavytunnelmaa riittää, mutta persoonallisempaa otetta voisin peräänkuuluttaa rahtusen enemmänkin. Eipä tästä silti kannata alkaa valittamaan, nuoreen ikäänsä nähden Crimson Day on hyvin kypsynyttä kamaa. Ja ennen kaikkea laadukasta kuin mikä. Vieläkin kypsyneempää kakkoslevyä odotellessa.
3,5/5
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti