perjantai 9. lokakuuta 2015

Event Relentless - Cold Black November EP (2015)

Marraskuu tekee vasta tuloaan, mutta kiireisimmät jo intoutuvat siitä kuin jotkut joulupuurosta lokakuussa. Porilainen melodista deathia soittava kolmihenkinen Event Relentless julkaisi marraskuuta ylistävän Cold Black Novemberiksi nimetyn esikois-EP:nsä syyskuussa. Kun esikuviksi mainitaan nuo perinteiset ja kopioiduimmat tilumelometalliyhtyeet Children of Bodom, Norther, Wintersun, Nightwish ja niin edespäin, tulee kieltämättä epäilleeksi yhtyeen omaperäisyyttä ja musiikillista laatua.

Ennakkoluulot voi kuitenkin heittää roskakoriin kun levyn ensimmäinen kappale Duality lähtee soimaan. Onhan tällaista runsailla melodialiideillä höystettyä deathia jo kuultu, mutta Event Relentless iskee hampaansa niin tehokkaasti 90-luvun lopun melodisen dark metal-buumin kylkilihoihin, että ihan kylmää. Pakkastava marras soi kauneimillaan hitaammassa kappaleessa Beyond the Speed of Light, josta tulee jo jonkun verran mieleen Wintersun. Seuraava nimikkobiisi menee myös samaan kastiin. Enimmäkseen yhtyeen tyyli kuitenkin muistuttaa Children of Bodomia tai jonkun verran siltä kuulostavaa Northeria. Levyn viimeisetkin kappaleet Clarify sekä Beginning of the End ovat varsin mukiinmeneviä melodiasoitantoja.

Cold Black November kierrättää melko pitkälti tuttuja suomalaisen melodisen metalin elementtejä, mutta tekee sen sen verran taitavasti, ettei tästä valittamista jää. Omaperäisyyttä voisi toki olla enemmänkin, mutta sitä varmasti kuulemme yhtyeen kehittyessä kun levykokonaisuuksia alkaa karttumaan vyön alle. Event Relentlessin valttikortteja ovat lahjakas instrumentointi sekä erittäin tarttuvat melodiat, joita ei tällä albumilla ole säästelty. Tästä yhtyeeestä kuulemme varmasti lisää tulevaisuudessa. Alta voit kuunnella mainion debyytti-EP:n kokonaisuudessaan.

3,5/5

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti