tiistai 26. tammikuuta 2016

Divinity - The Immortalists pt. 2: Momentum EP (2016)

Kanadalainen teknistä death metalia suoltava Divinity perustettiin jo vuonna 1999. Yhtye on julkaissut kaksi täyspitkää albumia joista ensimmäisen Nuclear Blastin ('07)ja toisen Candlelightin ('09) kanssa. Nyt työn alla oleva kolmen ep:n mittainen The Immortalists-trilogia on edennyt toiseen osaansa nimeltä Momentum. Ensimmäinen osa Awestruck tuli julki vuoden 2013 kesällä ja viimeinen putkahtaa maailmaan tämän hetken tietojen mukaan loppuvuodesta.

Saatekirjeessä Divinityn musiikkia verrataan muun muassa Fear Factoryyn ja Strapping Young Ladiin ja tämä vertaus pitääkin melko pitkälti paikkansa. Ensimmäisenä soiva Manhunt on oikein äkkipikaista ja teknisesti vaikuttunutta mättöä josta löytyy samankaltaista draivia kuin Strapping Young Ladilta. Samaa vauhdikasta meininkiä esittelee myös kuusiminuuttinen PsyWar, johon on vauhdikkaamman poljennon vastapainoksi ahdettu kevyempääkin tunnelmointia. Enemmän melodiaa sisältävä ja tempoltaan hillitympi D.M.T. tuo uutta kuvakulmaa vauhtirallien sekaan ja voisipa tämän seitsenminuuttisen eepoksen nostaa levyn parhaimmaksi teokseksi. Levyn päättävä nimikkokappale on myös erinomainen tekninen rykäisy kirsikkana kakun päälle.

Noin parinkymmenen minuutin mittainen Momentum on oikein tyylikäs ja tehokas kokonaisuus, joka voimakkaista SYL- tai Fear Factory- viitteistä huolimatta seisoo tukevasti omilla jaloillaan. Tämän myötä pitänee hankkia käsiini trilogian ensimmäinen osa ja sen jälkeen odotella vuoden loppuun viimeistä osaa. Todella upea minilevy, jota voin hyvin mielin suositella teknisen deathin kuluttajille.

4/5 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti