tiistai 9. helmikuuta 2016

Apokathilosis - Where Angels Fear To Tread (2015)

Apokathilosis on kahden muusikon, Felipe Roquinin ja Marttjn Rvbjn:n, muodostama black metal-yhtye, jonka ensinnä mainittu perusti irlannissa vuonna 2013. Molemmat jäsenet ovat sattumoisin kotoisin brasiliasta, missä kumpainenkin on soittanut vain demoja ja yhden EP:n julkaisseessa jo vuodesta 1995 toiminnassa olleessa Dismal Gale-yhtyeessä. Joka tapauksessa viime vuoden lokakuussa julkaistiin tämä Apokathilosisin vain 25-minuuttinen, kuusi biisiä sisältävä debyyttialbumi Where Angels Fear To Tread.

Hyvin ep:mäisestä olomuodostaan, eli lyhyestä kestostaan, huolimatta albumi käynnistyy varsin mutkattomasti ja vauhdikkaasti kappaleilla Awaken Thee ja Where Angels Fear To Tread. Tiukasta soundista tulee positiivisella tavalla mieleen Satyriconin Dark Medieval Times ja Rebel Extravaganza tai vaikkapa Darkthronen tuotanto. Mukaan on toki ahdettu syntikoitakin ja ne soivat tyylikkäästi taustalla.

Tasaisen hyvän levyn puolen välin biisit nousivat omiksi suosikeiksini. Varsinkin upeilla riffeillä koristeltu Ashes potkii kuin muuli, tai paremminkin kuin Filthgrinder. Samoilla linjoilla kuljetaan myös kappaleissa To Die A Thousand Deaths sekä The Untameable Human Spirit. Jälkimmäisessä on raivokkaan paahtamisen lisäksi melodisiakin vivahteita. Levyn päättää mallikkaasti Synchronicity.

Where Angels Fear To Tread on ihan kelpoisa bm-kiekko. Mustan metallin perusteet on kyllä hallussa ja materiaali on varsin toimivaa. Vaihtelua voisi toki olla enemmänkin mukana, vaikka vajaaseen puoleen tuntiin ei sitä niin kovasti ehdi kaipaamaankaan. Eipä tähän juuri lisättävää ole niin hyvässä kuin pahassakaan. Perinteisemmän black metalin, kuten 90-luvun Satyriconin, ystäville suositeltava kokonaisuus.

3,5/5

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti