keskiviikko 10. helmikuuta 2016

Costin Chioreanu - The Quest For A Morning Star (2015)

Viime lokakuussa järjestetyllä Goodbye To Gravityn keikalla Romanian Bukarestissa tapahtui niin Romaniaa, metalli- ja kuin muutakin maailmaa järkyttänyt onnettomuus, kun paikalla tapahtuneen tulipalon myötä noin 60 metallifania menettivät henkensä. Paikallisen graafikko-muusikon, muun muassa viime vuonna julkaistujen Arcturuksen ja Draconianin levyjen kansitaiteista tutun Costin Chioreanun The Quest For A Morning Star -albumin koko tuotto menee yökerho-onnettumuudessa traagisesti menehtyneiden uhrien omaisten hyväksi. Costin on saanut mukaansa nimekästä kaartia; levyllä esiintyy muun muassa David Tibet experimental/neofolk-yhtye Current 93:sta, Rune Eriksen aka Blasphemer ja Attila Csihar Mayhemista sekä Mirai Kawashima Sighistä. 

The Quest for a Morning Staria kuvaillaan promokopion mukana tulleessa saatekirjeessä kokeelliseksi ja avant-gardeksi. Käytännössä kyseessä on elokuvamainen ambient-äänimaisemointi, jonka lisämausteina käytetään doomilta, blackilta tai post-rockilta soundaavia kitarasoitantoja. Levyn avaa Absent Abstract Above uhkaavaksi yltyvällä kirkonkellokilinällä. Seuraava, reilun kymmenen minuutin An Empire Beneath Oblivion lisää myllyyn tunnelmaa uhkuvia kitarasoundeja ja herkkiä viuluosuuksia. Tyylillisesti Chioreanun ja kumppaneiden taide muistuttaa jos jonkun verran Ulveria, Clint Mansellia (The Fountain), Gustavo Santaolallaa (Last of Us) ja Triptykonia.

Yksi omista suosikeistani on äärimmäisen kaunis Phantasma and the Midnight Stalker. Soundeiltaan kylmin ja raskain teos on Ihwaz, joka muistuttaa kovasti metallimusiikin läsnäolon tällä levyllä, vaikka mitään perinteiseen metal-muottiin sopivaa levyllä ei kuullakaan. A Storm Shall Take the Words Away vastaa kokonaisuuden rauhallisemmasta puolesta, vaikka vastakohtia kyllä käytetään jokaisessa kappaleessa taidokkaasti hyväksi. Painajaismainen Outside The Great Circle ja Attila Csiharin mielipuolinen vokalisointi on myös lyömätön yhdistelmä ja erittäin vaikuttava teos. David Tibetin puhdas laulanta tuo hienoa kontrastia Csiharin täysin päinvastaiselle ulosannille. Levyn päättää vajaan parin minuutin kaunis outro Portals.

Albumi on hyvin intensiivinen ja tunnelmaltaan synkkä ja painostava, mutta silti kaunis kokemus. Levyltä on oikeastaan turha poimia yksittäisiä kappaleita. The Quest For A Morning Star on paremminkin tunnelmallisena taustamusiikkina toimivaa ja vaikuttavaa äänitaidetta. Ehkei tämä albumi kuitenkaan aivan täydellinen mestariteos ole, mutta siltikin erittäin tunteikas ja herkkä, ja todella jalot tarkoitusperät nostavat kokonaisuuden yleisfiilistä toiseen potenssiin. Kyllähän tämä kannattaa käydä hankkimassa Bandcampista ja tukea hyvää asiaa. Ja toki lisäksi nautiskella noin tunnin verran loistavasta äänitaiteesta kerta toisensa jälkeen.

4/5


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti