lauantai 20. helmikuuta 2016

Old Forest - Dagian (2016)

Jo vuonna 1998 perustettu ja Tolkienin tarustosta nimensä lainannut brittiläinen black metal-yhtye Old Forest ei ole juuri kiirehtinyt levyjulkaisujensa kanssa. Debyytti Into The Old Forest julkaistiin noin vuosi perustamisen jälkeen ja muistan itsekin kuulleeni kyseista albumia kauan kauan sitten. Vuosituhannen alussa bändi jäi seitsemän vuoden pituiselle tauolle. Edellinen None More Black-kokonaisuus ilmestyi pari vuotta sitten ja yhävatmosfäärisempään ja syntikkapitoisempan suuntaan kehittynyt Dagian viime tammikuussa.

Reilun kolmen vartin levyllä kuullaan neljä mammuttimaista kappaletta, joista ensimmäisenä soi Morwen. Biisi esittelee ilmavaa synapitoista black metal-soitantaa, josta löytyy kaikuja sekä norjalaisesta että keskieurooppalaisesta black metalista. Seuraava kappale Non sisältää puhdasta laulantaakin ja muistuttaa paikoitellen jopa Falkenbachin eepoksia varsinkin jykevimpien riffiensä osalta. 

Levyn kauneimpia melodioita tarjoilee Tweoneleoht, jonka voisin nostaa levyn upeimmaksi tekeleeksi. Levyn päättävä vartin mittainen ambientjärkäle Neaht jää "pieneksi" ohilyönniksi. Lopussa maalaillaan nättejä kitaramelodioita, mutta pääosin syntikkamaalailun varaan rakennettu vivahteeton ja vähäeleinen teos on joka tapauksessa ylipitkä kuin mikä.

Tunnelmaa Dagianista löytyy ja paljon ja voisi toimia erinomaisesti vaikkapa metsäretkeilyn taustamusiikkina. Monin paikon levyn kappaleista tulee mieleen Amestigón, Summoning, vanha Ancient ja Falkenbach, mutta silti Old Forest kuulostaa sopivan omintakeiselta black metal-hämistelyltä. Dagian ei ole tyylilajinsa merkkiteos, mutta perustoimivaa atmospheric black-materiaalia ja sopii erittäin hyväksi vaihteluksi tai lisukkeeksi edellämainittujen yhtyeiden kuuntelun lomassa.

3,5/5

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti