 |
| CD 15,99€ / EMP.fi |
Moonsorrown kutsuminen maamme parhaaksi yhtyeeksi ei juurikaan selittelyjä kaipaa tuekseen. Taso on ollut käsittämättömän korkealla aina debyytistä Suden Unesta mahtipontiseen Kivenkantajaan ja tyylin mustempaan suuntaan vieneestä täydellisestä Verisäkeet-kokonaisuudesta edelliseen ja myöskin täydellisyyttä hipovaan virstanpylvääseen Varjoina Kuljemme Kuolleiden Maassa. Edellisestä levytyksestä ehtikin kulumaan viisi vuotta ennen kuin maailma oli valmis Jumalten Aikaan.
Kauan odotettu uutukainen käynnistyy paritoistaminuuttisella nimikkoeepoksella, joka palauttaa verestävästi mieleen Verisäkeiden riisutut soundit sekä rikkaat kappalerakenteet ja samoin tavoin myös Satyriconin ensilevytykset, Falkenbachin sekä Bathoryn mahtiteokset. Samalla verisellä tiellä jatkaa erinomainen mieskuorojen sävyttämä Ruttolehto incl. Päivättömän Päivän Kansa, jossa on äänessä myös Korpiklaanista tuttu Jonne Järvelä.
Levyn ensimmäisenä maistiaisena toiminut Suden Tunti tuo jälleen kerran elävästi mieleen Verisäkeet ja sen ensimmäisen kappaleen Karhunkynnen. Kappale on lyhyintä ja suoraviivaisinta Moonsorrowia pitkään aikaan, mutta raadollisen mahtipontinen viikinkibläkki virtaa sen verran sakeana yhtyeen suonissa, että biisi toimii siinä missä levyn pidemmätkin eepokset. Ehkäpä tässä on jotain samankaltaista Thyrfingin teosten kanssa. Lisukkeena kappaleesta julkaistiin yhtyeen ensimmäinen virallinen musiikkivideo ikinä ja sekin on suhteellisen kovaa kamaa katsottavaksi.
Levyn upeimpiin teoksiin lukeutuva Mimisbrunn ja sen puhtain kitaroin näppäilty intro tuo jonkun verran mieleen kauniin ja tunnelmallisen Jotunheimin.Vaikka kappaleesta löytyy vauhdikkaampiakin osuuksia, on kokonaisuutena teos levyn rauhallisin ja haikein. Levyn päätöksenä kuullaan tasan 16 minuuttia kestävä Ihmisen Aika (Kumarrus Pimeyteen), joka sekin esittelee rujojen black metal-soitantojen lomaan nivottuja eeppisiä ja kauniita melodiakiertoja.
Levyn ensimmäisenä maistiaisena toiminut Suden Tunti tuo jälleen kerran elävästi mieleen Verisäkeet ja sen ensimmäisen kappaleen Karhunkynnen. Kappale on lyhyintä ja suoraviivaisinta Moonsorrowia pitkään aikaan, mutta raadollisen mahtipontinen viikinkibläkki virtaa sen verran sakeana yhtyeen suonissa, että biisi toimii siinä missä levyn pidemmätkin eepokset. Ehkäpä tässä on jotain samankaltaista Thyrfingin teosten kanssa. Lisukkeena kappaleesta julkaistiin yhtyeen ensimmäinen virallinen musiikkivideo ikinä ja sekin on suhteellisen kovaa kamaa katsottavaksi.
Levyn upeimpiin teoksiin lukeutuva Mimisbrunn ja sen puhtain kitaroin näppäilty intro tuo jonkun verran mieleen kauniin ja tunnelmallisen Jotunheimin.Vaikka kappaleesta löytyy vauhdikkaampiakin osuuksia, on kokonaisuutena teos levyn rauhallisin ja haikein. Levyn päätöksenä kuullaan tasan 16 minuuttia kestävä Ihmisen Aika (Kumarrus Pimeyteen), joka sekin esittelee rujojen black metal-soitantojen lomaan nivottuja eeppisiä ja kauniita melodiakiertoja.
Jumalten Aika on edeltäjiensä tavoin jokaista yksityiskohtaa ja sointukiertoa myöten tarkoin hiottu kokonaisuus, jonka ainut ongelma on realistisen loppuarvosanan arpominen. Yhtye on toki tehnyt parempiakin levyjä, ainakin pari kappaletta, ja tulee varmasti jatkossakin tekemään, mutta toisaalta melkein mihin tahansa muun yhtyeen julkaisuihin verratessa Moonsorrown ylivoimainen taituruus tulee helposti ilmi. Yhtye on jälleen tehnyt albumin, tai paremminkin mestariteoksen, jota varmasti ihmetellään vielä kymmenenkin vuoden päästä ja josta yhtä tuolloin löytyy uusia nyansseja. Jos mitään ihmeitä ei tapahdu, niin tässä on kevyesti vuoden paras levy.
5/5
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti