lauantai 3. joulukuuta 2016

Amendfoil - Empyrean & Ophidian (2016)

Jos kansikuvan perusteella pitäisi levyjä rankata, menisi tamperelaisen Amendfoilin toinen julkaisu Empyrean & Ophidian oitis vuoden kärkikastiin. Saatekirjeessä ympäripyöreästi omaperäisen rockin ja metallin välimuodoksi tahi sekametelisopaksi luonnehdittu sisältö sai allekirjoittaneen tuntemaan pieniä varovaisia ennakkoaavistuksia tulevasta kuuntelukokemuksesta, varsinkin kun levy on kääritty jumalattoman tyylikkääseen pahvipakettiin. Vaan eipä ollut lahjahevosen suuhun katsominen tälläkään kertaa. Tai ehkäpä juuri se hevosen turvan lähempi tarkistus kannatti kuitenkin.

Levyn pyörähtäessä käyntiin ihmetys onkin kappale toisensa jälkeen astetta suurempi. Vaikka en varsinaisesti osannutkaan odottaa mitään tietynlaista tai erityistä itselleni aiemmin tuntemattomalta yhtyeeltä, niin varsinkaan lievästi progehtavaa metallia en olisi ainakaan uskonut kohtaavani. Erityisesti korviinpistävää on se, ettei Amendfoil kaikeksi onneksi juuri kuulosta miltään toiselta yhtyeeltä. Stam1nan vähemmän raskaampi pikkuveli tämä voisi kyllä olla, mutta yhtäläisyydet, joita toki on paljon siellä ja täällä, ovat kuitenkin hiuksenhienoja.

Aloituskappale Odious ei ensikuulemalta niin suurta vaikutusta tehnyt, kuin seuraava jo etukäteisnäytteenäkin videon kera julkaistu sivallus Pale Horse. Introriffi ja sen jälkeen kuultava tiukka riffittely ja vokalisaatio tiivistettynä miltei popahtavaan kappalerakenteeseen tekee kyllä jonkinmoisen vaikutuksen. Todellinen meininki kuitenkin lopulta alkaa näiden kahden aloitussiivun jälkeen. Stam1nan lisäksi vivahteita on havaittavissa muun muassa Devin Townsendin suunnasta esimerkiksi huikeissa progerytistyksissä Catharsis ja Quicksand. Kirsikkana kakun päällä levyn päätösraidan ensimmäinen puolitoistaminuuttinen kuulostaa melkein itseltään Swallow the Sunilta kaikessa kauneudessaan. Komeasti kolmanteen potenssiin kohoava ja kasvava melankoliarutistus päätetään helvetin upealla raskaalla jumituksella.

Noin kolmen vartin kollaasi Empyrean & Ophidian on ainakin värikäs levytys. Duurin ja mollin vaihtelun lisäksi raskaamman runttauksen vastapainona kuullaan kevyempiä osuuksia. Kaikki tämä on kuitenkin onnistuttu naittamaan niin tiiviiksi ja yhteneväiseksi kokonaisuudeksi, että ei tästä muuta voi kuin nauttia kerta toisensa jälkeen. Seuraavaa julkaisua odottaessa voisi vaikka puhdetöiksi tutustua siihen kolmen vuoden takaiseen debyyttiin.

4/5

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti